sunnuntai 26. elokuuta 2012

Faktatietoa Shanghaista!

Lauantai 25.8.2012
Tämän blogin tarkoitus on korvata laiska s-postiliikenne johtuen huonoista nettiyhteyksistä.
Keskitämme arkemme sujumisesta kirjoittelun tänne myös siksi, että yhteydenpito koko laajaan sukulaisjoukkoon ja ystäviin Suomessa sekä maailmalla on näin helpompaa. Mukava jos jätätte myös kommenttejanne tänne lukiessanne kuulumisiamme.  Meilit ilahduttavat tietysti aina ja Facebook’ssa tapaamme S:n kanssa koko joukon ystäviämme. Toivottavasti Facebook pelittää nyt jatkossakin. Myös Skype -yhteyksiä voitte kokeilla. Ainakin tällä hetkellä ne toimivat.
Sähköposti on toiminut ihan ok! Suomalaisia lehtiä emme ole päässet lukemaan tällä viikolla, ruotsalaisia sen sijaan kyllä. Kummallista sekin!  Nyt lauantaina sitkeys palkittiin ja pääsimme vihdoin sekä Helsingin Sanomiin että Ilta Sanomiin!
Vähän faktatietoa Shanghaista.
Shanghai sijaitsee Huangpujoen varrella, lähellä Jangtsejoen suuta. Shanghai on Kiinan suurin ja tärkein satamakaupunki.
Huangpujoki jakaa Shanghain kaupungin kahteen eri osaan, jotka ovat Puxi joen länsipuolella ja Pudong joen itäpuolella. Me asumme Puxin puolella.
Puxi on vanha Shanghain keskusta, jossa sijaitsevat mm. Kansan aukio ja Shanghain kaupunginmuseo. Puxi on kehittyvää aluetta, josta raivataan jatkuvasti vanhoja rakennuksia uusien pilvenpiirtäjien tieltä. Puxin kaupunginosassa on myös Bund, rantakatu, jonka varrella kohoaa eurooppalaisen porvariston rakentamia ranskalais-, saksalais- ja britannialaisvaikutteisia kivitaloja. Bundin siirtomaarakennukset ovat merkki sosialismia edeltäneeltä ajalta, jolloin Huangpujoki oli vilkas kauppareitti.
Pudongin puoli on ennen 1990-lukua ollut hyvin eristäytynyt ja vähäliikenteinen alue, jossa asui Shanghain köyhälistöä. Alueella oli jopa viljelysmaita. Pudongin alueen erotti Puxin vilkkaasta keskustasta kaupungin läpi virtaava joki, jonka saattoi ylittää vain lautalla. Kun Huangpujoen alitse rakennettiin tunneli liikennöintiä varten, myös Pudong alkoi kehittyä huimaa vauhtia. Nykyisin Shanghain kansainvälinen lentokenttä sijaitsee Pudongin puolella samoin kuin shanghailaisten ylpeys, Oriental Pearl Tower, yksi maailman korkeimmista rakennuksista. Pudong on kasvukeskus, jossa sijaitsee paljon turisteja varten rakennettuja kohteita, suuri määrä liikehuoneistoja ja Shanghain ylellisimmät hotellit.
Shanghain kaupungin virallinen nettisivu löytyy osoitteesta http://www.shanghai.gov.cn , myös englanniksi.
Kelit täällä Shanghaissa ovat tällä viikolla vaihdelleet oikein kauniista auringonpaisteesta sateisiin päiviin. Lämpötilat ovat silti pysytelleet kolmenkymmenen paremmalla puolella.
M on ollut jälleen koko viikon työmatkalla. Tällä kertaa Shenyangissa lähellä Pohjois-Korean rajaa eikä Nanjingissa niin kuin kerroin viimeksi. Ensi viikko on kokouksia Nanjingissa ja sitten jälleen on vuorossa matka pariksi viikoksi Eurooppaan; Ruotsiin, Italiaan ja Itävaltaan.
Puhelimessa toimiva navigaattori on todella käyttökelpoinen näin isossa kaupungissa (asukkaita viimeisen tiedon mukaan 23,4 milj.). Olimme S:n kanssa lähdössä Ikeaan (jälleen kerran J) eikä taksikuski ymmärtänyt kumpaan. Shanghaissa on kaksi todella suurta Ikean myymälää. Halusimme tietysti sinne, joka on lähimpänä. Muistin sitten, että puhelimessani on gps-toiminto ja saatoin seurata siitä oliko suunta oikea ja olihan se. Taksikuskit ymmärtävät vain perinteisin kiinalaisin merkein kirjoitetut osoitteet, eivät englanninkielisiä. Tosin olemme jo oppineet sen verran ääntämään tavallisimpia osoitteita kiinaksi, että sekin toimii.
Pitänee esittää toivomus, että meidän tuleva autonkuljettaja osaisi edes auttavasti englantia. Se olisi paljon helpompaa meille. Olemme kuulleetkin sanottavan, että hyvän autokuskin löytymiseen voi mennä aikaa. Se ei aina ole se ensimmäinen.
Tällä viikolla meidän compoundin alueella ruiskutettiin nurmikot ja pensaat hyönteismyrkyllä hyttysten vähentämiseksi. Miksiköhän? Hyttysiä ei kyllä ole ollut haitaksi asti. Kurjaa Maxille. Emme voi ulkoilla tällä alueella muutamaan päivään ruiskutuksen jälkeen. Miten sitten mahtaa olla niiden vahtikoirien laita, jotka ovat kaiken aikaa ulkona? Niitäkin täällä on useampia.
 
 Sisään- ja ulosajokaistat meidän compoundille
Meidän koti :)

1 kommentti:

  1. Hei!
    Tosi kiva lukea teidän kuulumisista tätäkin kautta :) Talo näyttää hienolta, toivottavasti viikonlopun ostosreissut ovat tuottaneet tulosta ja huonekalujakin on löytynyt.
    Terveiset kaikille!
    Leena ja Anton

    VastaaPoista