Arkea Kiinassa: Autoilua ja vähän muutakin

Liikenne täällä on kyllä melkoista sekamelskaa ja vaatii roimasti tarkkaavaisuutta ja huomiokykyä sekä hyvää onneakin kaiken lisäksi. Punaista valoa ei kunnioiteta lainkaan, vaan aina voi ajaa punaista päin jos liikenne muuten sen sallii ja sopiva auton tai mopon mentävä rako löytyy. Risteyksissä käännytään loiventaen käännöstä vastaantulevien kaistalle. Ruuhka-aikoina ei kaistamerkinnöistä piitata vaan ajetaan niiden päällä ja muodostetaan mahdollisimman monta ajokaistaa. Viisikaistaiselle kadulle mahtuu hyvinkin seitsemän autojonoa. Ihan niin kuin se muka nopeuttaisi liikennettä! Ohittaa voi oikealta ja keltainen viiva ei ole mikään este ohitukselle. Mopoissa ja polkupyörissä ei ole valoja lainkaan. Suuri osa mopoista on ns. sähkömopoja, jotka liikkuvat lähes äänettömästi. Heijastin on täällä aivan tuntematon asia. Niitä on jo tilattu Ruotsista tuliaisiksi! Näytetään vähän mallia paikallisille J. Kokonaiset perheet tekevät matkaa yhdellä ja samalla mopolla. Isän ja äidin lisäksi saattaa mopon kyydissä olla pari lasta. Sylivauvatkin kulkevat vain äidin sylissä. Eikä kukaan tietenkään käytä kypärää. Mopon päällä kulkee yhtä jos toistakin tavaraa ihan käsittämättömän suuret kuormat.

Ei tässä liikenteessä itse ajaen ihan heti pysyisi kyllä mukana. Hyvin harvoin edes näkeekään muualta muuttaneita liikenteessä esim. pyöräilemässä tai ’mopoilemassa’.

Myöhään illalla ei ole enää miellyttävää mennä meidän compoundin ulkopuolelle. Katuvalot ovat todella himmeitä ja tässä lähialueella niitä on ihan satunnaisesti, keskustassa tietysti enemmän. Sitä paitsi roskaa ja kaikkea Maxin suuhun sopimatonta jätettä lojuu kaduilla, vaikka ne siivotaankin joka päivä. Pimeässä niitä on vielä tosi vaikea havaita ajoissa ja siksi Max löytääkin kaduilta kaikenlaisia ’herkkupaloja’ illan pimeydessä. Nopea kun on! Olen muutenkin suuri ihmetyksen aihe, kun keräilen Maxin jätöksiä (ainoa ihminen ainakin näillä kulmilla). Päät kääntyvät joka kerta katsomaan, kun kuljen keltaisissa saappaissani ja kerään kakkaa siniseen pussiin…

S:n koulu on alkanut sujua oikein mallikkaasti. Koulubussi hakee aamuisin – ja tuo koulun päätyttyä - ihan kotiovelle. Hieno homma! S:n piti valita musiikin tunnille jokin instrumentti tai vaihtoehtoisesti laulu. S valitsi tietysti viulun ja sai koulusta viulun käyttöönsä. Eri instrumenttien soittajista kootaan jatkossa pari eritasoista orkesteria oppilaiden soittotaidon mukaan.

Tällä hetkellä tulee istuttua useita tunteja joka päivä tietokoneen ääressä hoidellessa asioita sekä Suomeen että Ruotsiin, lisäksi tulee vielä yhteydet täällä muiden suomalaisten kanssa. Muuttoon liittyvien asioiden hoitoon - kun muutto vielä tehtiin kahteen eri maahan - menee suunnattomasti aikaa. Meidän nykyiset viisumit ovat voimassa vain 60 vuorokautta. Saadakseen uuden viisumin Kiinaan, pitää ensin poistua maasta. Riittää kun viettää neljä työpäivää Hong Kongissa. Ihan käsittämättömiä säädöksiä! S:lla on syysloma koulusta lokakuun eka viikko. Maanantai 1.10 on Kiinan kansallispäivä. Se tarkoittaa sitä, että koko Kiinalla on lomaa ja virastot suljettuna (koko viikon). No, ehkä joku on töissäkin, mutta todella vain joku…Lähdemme siis Hong Kongiin uusimaan viisumeja heti kun M on palannut Euroopasta. Sitä ennen pitää vielä löytää Maxille hoitopaikka.

Viime päivät olen itse opetellut elämää uuden autonkuljettajan kanssa. Hän kun ei siis osaa lainkaan englantia. Ei osaa edes lukea englanninkielisiä osoitteita. Ne pitää ensi käydä kääntämässä meidän toimistolla kiinaksi. Kartastakaan ei aina ole apua. Minusta onkin tullut nyt varsinainen työllistäjä, kun saan kännykkääni viestejä joissa hän kyselee 'Hi my boss, what is my tomorrows work'. Hän kirjoittaa viestit kiinaksi ja puhelimen ohjelma kääntää ne englanniksi. Tosin viestin pitää olla hyvin lyhyt ja yksinkertainen, että ohjelma kääntää sen oikein. Kotiin palattuamme keskustelemme siis seuraavasta päivästä kännyköiden välityksellä. Hieman hankalaa, mutta toimii kuitenkin!

Ajoin viikolla kuskin kanssa kauemmas paikalliseen Shopping Mall’iin (valtava ostoskeskus, josta saa kaikkea sellaistakin mitä ilman ei ole tiennyt voivansa elää) vain hakemaan S:n viuluun hartsia. Opettaja kun ei tiennyt mitään soitinliikettä ihan tässä lähellä. Tuntui niin koomiselta istua auton takapenkillä kuljettajan ajaessa ja minä olin tehnyt ’suuret ostokset’. Kassissa vain hartsirasia! Joka tapauksessa tosi hieno juttu tuo autonkuljettaja, kyllä ilman sitä elämä olisi aika hankalaa. Kuljettaja vie aina ovelle asti ja odottaa vaikka viipyisin pari tuntia Ikeassa! Ehkä tulee myös liikuttua enemmän kuin jos olisin pelkän taksin ja metron varassa.

Ikeasta muuten löytyy hyvä valikoima gluteenitonta ruokaa. Pakastealtaasta löytyy erilaista lohta, juurespihvejä ja monenlaisia gluteenittomia torttuja. Siellä tuleekin käytyä lähes viikottain täydentämässä pakastinta. Hyllyistä löytyy kaikkea ruotsalaista: ketsuppia, näkkileipää, hilloja, kahvia, nakkeja, lihapullia ym. Gluteenittomia ruokatarvikkeita pitänee jatkossa alkaa tuoda Suomesta ja Ruotsista aina siellä käydessä. Niin tekevät kuulemma muutkin keliaakikot. Finskillä ylimääräisen matkalaukun tuominen on nykyään melko edullista.

Torstaina päättyi sitten viiden viikon odotus! Lentorahtina tullut muuttokuorma tuli niin täsmällisesti kuin vain voi. Muuttofirman miehet olivat ilmoittaneet tulevansa klo 13.30. Mahtoivatkohan odottaa compoundin portilla, että saivat täsmällisyydestä täydet pisteet arvostelulomakkeeseen! Ovikello soi tasan kello 13.30! Pari muuttolaatikkoa oli tullissa viilletty pohjasta auki, tarkastettu ja teipattu uudelleen. Siinä kaikki! M:n puvut, talvitakit ja muutkin vaatteet olivat kyllä niin ryppyisiä, että otan mielelläni vastaan vihjeitä siitä miten saisin ne vähänkin siedettävämpään kuntoon!

Perjantaina oli syksyn ensimmäinen yhteinen tapaaminen - Welcome Back to Shanghai Party -muiden suomalaisten kanssa. Kiva saada uusia ystäviä. Luvassa kaupunkikierroksia, temppeleitä, puistoja, lounaita, ehkä vähän shoppailuakin hyvässä seurassa.